Tunnustuksia, paljastuksia

Noniin, tulihan se meillekkin vihdoin viimein. Eli tässä olisi nyt tälläistä matskua tällä kertaa.

Tunnustuksen saaneen pitää:

1. Kiittää tunnustuksen antajaa

2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle

3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta

4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään

Ja sitten niitä tunnustuksia..

Kiitos Roosa lämpimästi tästä tunnustuksesta, tässähän se kätevästi leviää eteenpäin. Siispä suon tämän ilon myös parin muun karvakerän omistajalle. Henna ja Hanna saakoon tämän kunnnian. Enempää tuttuja tunnustautumattomia bloggaajia en nyt tähän hätään keksi, mutta jokainen muukin tehköön tämän halutessaan.

1. Olen yleisesti ottaen tosi laiska ihminen ja luistan lenkkeilystä aivan liian usein samalla tekosyyllä: "Onhan se meidän pihamme melko kookas, onhan siellä puuhattavaa.." Tiedän kyllä ettei se riitä alkuunkaan, mutta joku siinä vain on niin vaikeaa. Kaikkea muuta aktivointia ja temppuilua on kyllä kertynyt tosi runsaasti.

2. Asian toinen puoli taas on se, että jos innostun jostain, innostun siitä sitten oikein kunnolla. Tuota samaista lenkkeilyesimerkkiä käyttäen: jos innostun, saatan käydä montamonta päivää peräkkäin tosi pitkillä kävelyillä ja puuhata monenmoista muuta pihalla.

3. Minua ihan hävettää miettiä kuinka huolettomasti hankimme Muusan. En vaihtaisi koiraamme mihinkään, mutta monta virhettä tuli kyllä tehtyä. Ensimmäiseksi: emme tutustuneet kasvattajiin riittävästi, kyseinen kasvattaja vain tuli vastaan ihan muuta kautta. Toiseksi, emme tutkineet kyseisen pentueen vanhempia emmekä edes pentua sen kummemmin. Tekniikkana taisi olla lähinnä tämä: "Oijoi, voi kuinka lutunen pikkukaveri! Se on selvästi meidän pentumme." Olisi kannattanut myös kertoa mitä kaikkea tulen harrastelemaan koiran kanssa.

4. Emme tajunneet terveysasioistakaan hirmuisen hyvin alussa, mutta tässä asiassa emme luojan kiitos tehneet mitään kamalia virheitä pelkän tietämättömyyden takia.

5. Ihan totta, nämä pari viimeistä ovat todella suuria ja tärkeitä asioita, mutta Muusasta on kasvanut oikein kelpo kaveri kaikesta huolimatta. Taidan myös jotenkin tiedostamattomasti hyvittellä Muusalle tehtyjä virheitä. Olen ainakin ihan järjettömän tarkka kaikesta koiraamme liittyvässä, kaiken pitää mennä oikein ja juuri niin kuin olen suunnitellut.

6. Olen oppinut valtavasti uutta näiden, lähes neljän vuoden, aikana ja opin jatkuvasti lisää. Mahdollisen seuraavan koiran kohdalla olen ainakin rekkalastillisen verran viisaampi.

7. Joskus harkitsen paketoivani Muusan laatikkoon ja lätkäiseväni paketin päälle vaikkapa Siperian osoitteen. Tämähän johtuu ihan vain siitä, että ärsytys tuntuu nousevan aika helposti pintaan, jos Muusan tilapäinen murkkuvaihe iskee päälle. No ehkä sitä vikaa on hitusen minussa itsessänikin.. Mutta tämänkin luulen kyllä kehittyneen roimasti entisestä.

8. Yksi jäljellä, hmm.. Tutkailin juuri muiden raapustamia tunnustushässäköitä ja melkein jokainen on kirjoittanut enimmäkseen karvakuonojensa tavoista. Minä siis kai käsitin tämän jokseenkin väärin ja kirjoitin oikeastaan vain omasta näkökulmastani, hups. No kerrotaan lopuksi vaikka, että Muusa vääntäytyy usein kurreasentoonsa saadakseen suunsa niin sanottuna makeaksi, mutta juusto sille ei ole ikinä kelvannut. (Eikä muuten myöskään kissalapsellemmekaan!) Muusa on myös äärimmäisen ihmisrakas: lähes kenen vain lähestyessä, se alkaa heiluttaa vimmatusti (tällä hetkellä hyvin onnetonta) häntäänsä. Kaveri on myös hulluna hanskoihin.

Huh, siinä kaikki. Kuitti!

Huippua hallissa

Aiemmin tänään oli taas viikottaisten treenien aika. Ne olivat muuten ihan tavalliset treenit, mutta pääsimme ihka ensimmäisen kerran kunnolla halliin kokeilemaan ja se menikin sitten ihan huiman hyvin, kiitos Muusa!

Muutama aiempi kerta on mennyt ihan suoraan sanottuna harakoille, jokin kumma on radalle päästyä vetänyt Muusan karvaista kuonoa kuin magneetti klemmaria. Tämän päiväisen perusteella annan kuitenkin kaiken sen hampaiden kiristelyn anteeksi, olin nimittäin niin tyytyväinen siihen keskittymiseen, vauhdikkuuteen ja innokkuuteen. Vihdoinkin paljastui Muusan oikea osaaminen sen kaiken häsläyksen alta. Ja kaiken lisäksi juuri ennen treenejä harkitsin jättäväni sen päivän sessiot väliin! Onneksi kuitenkin muutin mieleni. (:

Tällä kertaa pääsimme siis kartalle, mutta saa nähdä ollaanko ensi viikolla taas ihan pallo hukassa vai pysyykö homma hanskassa. Toivotaan tietenkin parasta.

Lomasuunnitelmia

Syyslomani alkaa nyt sulavasti kaupunkiviikonlopulla. Tänne lemmikit mahtuivat hyvin mukaan, mutta maanantaina lähdemme Tampereen suuntaan ja karvakaverit saavat jäädä kotinurkille. Pienokainen pääsee tutustumaan uuteen ralliraittiin, nimittäin mummolaamme ja mahdollisesti toisiin kissoihinkin. Muusan me viemme tuttuun ja turvalliseen hoitopaikkaan, joten eiköhän ne päivät siellä kulu ihan rattoisasti.

Postauksia ei siis ole tiedossa nyt vähään aikaan. Hienoa syysaikaa teille!

Agilityn möllikisat 8.10.2011

Jokunen tovi taaksepäin arvuuttelin täällä agimöllien suhteen, lähteäkkö vaiko eikö lähteä. Keräsin kuitenkin reppuuni tavaroideni lisäksi myös rohkeuteni ja lähdin.

(Tietämättömille tarkennusta: agimölleillä tarkoitetaan epävirallisia agilitykisoja, niitä voisi kai ajatella vaikka maksullisiksi treeneiksi.)

Mutta niin, olin kyllä ihan tyytyväinen, että lähdimme. Muutamia virheitä tuli tehtyä, mutta päivästä jäi hyvä fiilis. Eivät ne olleet meidän viimeiset möllit, saati sitten kisat. Tässä vielä vähän videopätkää:

Agia, agia, agia.. Eilisen treenit menivät hirmu hyvin. Meitä oli vain kolme koirakkoa ja jokainen ehtikin mennä vähän enemmän kuin normaalisti. Ensin otimme radasta pätkiä ja hioimme niitä kunnes sujuivat hyvin ja lopulta menimme koko radan. Useassa kohtaa odotettiin koiran irtoavan esimerkiksi putkille ja Muusa meni kyllä hirmu hienosti. Taas tuli paljon kehuja ja sain olla tosi ylpeä karvanokastani. (:

Lapinkoiraleiri 2011

Uusin Lapinkoira- lehti kolahti postilaatikkoon ja sen luettuani mieleni on ehkä hitusen virkeämpi menneen kesän leirin suhteen. En tosiaankaan jaksa muistaa kaikkea, mutta kirjoittelen nyt jotakin.

Leirin ilmoitustaululta löytyi kaikki tarpeellinen info

Viime vuonna kävimme myös lappalaisleirillä, siitä voitte lukea tämän vuoden takaisen postauksen. Leireilystä innostuneena lähdimme siis tänäkin kesänä mukaan. Tällä kertaa leiri järjestettiin Orilammen lomakeskuksessa Valkealassa ja ajomatkakin oli onneksi viime vuotista lyhyempi.

Agilitykenttää

Jotain samaa viime kertaan nähden kuitenkin oli: majoituimme nimittäin leiripaikkaan jo edellisenä iltana koko perheen voimin. Seuraavana aamuna vahvistusjoukkomme kuitenkin lähtivät ajamaan kotia kohti ja me jäimme karvaturrin kanssa kahden.

Tarkempia ohjelmia tai sattumuksia leiripäivien ajalta en muista, enkä niitä siis voi tässä teille kertoillakkaan, mutta kävimme ainakin useammassa agissa, arkitottelevaisuudessa, kiihdytyskisassa sekä temppuradalla. Temppurataa hieman avaten: nurmikentälle oli viritelty erilaisia rasteja ja tehtäviä tempuista pallon koppaamiseen ja syöntikisoista lippujen pujotteluun. Nämä piti sitten järjestyksessä kiertää koiran kanssa. Meidän osaltamme rata sujui ilmeisen hyvin, tulimme nimittäin Muusan kanssa nuorempien luokassa ensimmäisiksi.

Leirineiti poseeraa

Koko leirissä ei ollut mitään valittamista, todella kiva kokemus taas kerran. Toivottavasti joku ottaa ja järjestää tulevanakin kesänä vastaavanlaisen, me tulemme ainakin mukaan!

Hieman uneliasta liitelyä?

Ja niin kuin tuossa alussa selvisikin, Lapinkoira- lehdessä on juttu leiristä kuvien kera eli jos kiinnostaa lukea lisää, niin hankkikaa käsiinne 3/2011 numero.

Kiihdytyskisassa

Sitten vielä yksi kiva uutinen: äitini lähetti Muusasta muutaman kuvan lappalaiskoirien kalenteriäänestykseen. Leiriläiset äänestivät mieleisiään ja yllätys, yllätys, kaunis neitimme tulee komeilemaan tulevan vuoden allakassa. Tästäkin lisäinfoa ja meidän kuva esimerkkinä samaisessa lehdessä. Ja ostaaka ihmeessä kyseinen tuote itsellenne, niin saatte ihastella Muusaa koko tammikuun ajan. (:

Postauksen kuvat: Aino Vakkilainen ja Lapinkoira-lehden kuvamateriaalit.

Cityelämää

Vietimme hyvin eläimellisen viikonlopun menneen viikon päätteeksi. Pakkasimme kissan kantokoppaan, koiran takapenkille turvavöihin ja lähdimme maalta kaupunkiin, Kaupunkikoti Kajoon koko viikonlopuksi. Melko paljon aktiviteettini painottui kyllä opiskeluopuksien kahlaamiseen, mutta tein kyllä muutakin. Esimerkiksi lauantaina kävin Lähemäen kentällä seurailemassa agikisoja ja poimimassa vähän lisäinnostusta sunnuntain treeneihin. (: Niin, sunnuntain treeneistä puheen ollen, Muusalla riitti ihan mielettömästi virtaa ja vauhtia. Liekö oli juuri vaihtanut uuden patteriparin tai jotain?


Toivon hartaasti sitä samaa virtaa riittävän huomisellekkin. Silloin olisi nimittäin agimöllit ja arvon, uskallanko osallistua vai en. Toisaalta meillä menee jo ihan hyvin ja se riittäisi mölleihin, mutta itse en pidä lainkaan sen tapaisista kilpailutilanteista ja saatan sekoilla radalla jo ihan pelkästä jännityksestä. Kaipaisin jostain rekallisen kannustusta ja varmuutta, kiitos. (:

Miniatyyrityranni

Kyllä vaan, selvennetäämpä otsikkoa hieman..

Niin kuin jo viime postauksessani kerroinkin, taloomme asteli uusi jäsen. Pikkuinen lutupulla, Minni. Vieraatkin ihastelevat sitä käydessään meillä kylässä: "Voi kuinka pikkuinen ja suloinen otus. Ompa se kilttikin, oikea unelmalemmikki."

Tähän vastaan aina, että jääpä iltaan asti ja katsotaan sitten uudestaan, mutta ei sitä kukaan tunnu ymmärtävän. Miten noin pienestä eläinlapsesta muka voisi tulla jotenkin ilkeilevä? No joo, sen aiemmin mainitun kauhean juoksentelun ja hulluttelun lisäksi Minni on entistäkin tietoisempi vallankaappauksen periaatteista. Eihän tuota pehmoa koiraa tarvitse kuin vähän räpätä kuonoon, niin se jo anelee armoa.

Voisin kertoa hieman enemmän valaisevan esimerkin, jonka isäni tässä taannoin kertoi. Hän nousi sängystä herättyään joku aamu ja meni olohuoneeseen, missä Muusan ainokainen petikin sijaitsee. Joo, kuulostaa tavalliselta aamulta, mutta arvatkaapa mitä erikoista siinä oli? Kissa, siis tuo Muusaa montamontamonta kertaa pienempi pentu, makasi kuninkaallisesti keskellä Muusan petiä ja koira makasi vieressä kovalla lattialla. Mm, näin se menee. Eihän siinä muuten mitään, kyllä Muusa joskus nukkuu lattialla ihan omasta aloitteestaankin, mutta kissalla olisi kaikki talomme sohvat, penkit sekä koloset mihin se voisi mennä ja se mihin se onkaan sattunut pikku pyllynsä tuikkaamaan?

Harmi, kun kamera ei ikinä ole käden ulottuvilla, kaikki hyvät tilanteet nimittäin menee hetkessä ohitse.